ARCH-ed: Educating to Excellence – projekti pyörähti iloisesti käyntiin Puolan Poznanissa 10.-13.4.2025. Ensimmäisessä työpajassa Suomesta mukana olivat Suomen Ratsastusjousiampujain Liiton edustajana hallituksen viestintävastaava
Jenni Tommila, Etelä-Suomen Ratsujousiampujat ry:n puheenjohtaja Alexandra Wärn ja Arctic Horseback Archeryn hallituksen jäsen Tiina Jokinen.

Saapumispäivä oli Suomen osallistujille mieluinen, sillä heti saapumisen jälkeen matkapölyt sai tuulettaa pois ratsailla laukaten ja ampuen. Kolmikko pääsi siis heti asian ytimeen.
ARCH-ed projektissa on Suomen lisäksi mukana Puola (Kawalkada Horse Archery) sekä Slovakia (SAJL ja University of Žilina). Yliopiston tutkijaryhmän alustuksen jälkeen ensimmäisen päivän työpajassa käsiteltiin kilpailupäivää kolmesta näkökulmasta: ennen kisaa, kisan aikana ja kisan jälkeen ottaen huomioon uskolliset fanit, lajin ulkopuoliset kannustajat sekä sponsorit. Osa asiasta oli jo ennestään tuttua kilpailunjärjestäjän näkövinkkelistä, mutta uusiakin ideoita ja ajatuksia lensi ilmojen halki runsain mitoin. Koska mukana oli osallistujia myös Puolasta ja Slovakiasta, huomionarvoista oli, kuinka tärkeää on tarkastella kilpailun järjestämistä myös eri maiden välillä.

Yhteinen havainto oli myös, että lajin tunnettavuuden eteen on tehtävä läpi Euroopan runsaasti töitä. Sivusimme näin ollen hieman myös median merkitystä ja kuinka toimittajat saadaan kiinnostumaan kisapäivästä tai lajista. Tarinat kiinnostavat enemmän, kuin pelkät tuloslistat. Sponsoreita ei myöskään sovi unohtaa. Oi kuinka paljon meillä onkaan mainostilaa esimerkiksi tornissa juuri niissä kohdissa, mistä nuolet helposti menevät ohitse – maalitaulun ylä- ja alapuolella. Myös yleistä näkyvyyttä käsiteltäessä offline-mainostaminen tuli puheeksi. Vitsailimme esimerkiksi ratsastuskoulujen vessojen sisäovien olevan hyviä mainospaikkoja tapahtumalle. Siellähän ehtii tovin istahtaa mainoksen ääreen ja lukea, mistä on kyse!


Hersyvän huumorin sävyttämänä toinen työpajapäivä avattiin pienellä kisailulla ja jäänmurtamisaktiviteeteilla. Aivojen herättelyn jälkeen varsinaisena aiheena käsiteltiin urheilujohtajuutta. Kilpailua yleensä järjestävien muutamien avainhenkilöiden voisi olla hyvä tehdä esimerkiksi työpajassa esitelty johtajuustesti. Jokainen kun johtaa tavallaan ja tavat saattavat poiketa toisistaan, vaikka kaikki haluavat tavoitella samaa päämäärää: onnistunutta kisapäivää. Kun avainhenkilöillä on tiedossa kaikkien johtamistyylit, voidaan erilaisia vahvuuksia hyödyntää tehokkaammin ja mahdollisilta konflikteilta, joita erilaiset johtamistyylit saattavat aiheuttaa, vältytään. Urheilujohtajuuden lisäksi työpajoissa esiteltiin myös näppärä hierarkkinen laatikkomalli työkaluksi uusien ideoiden ja näkökulmien keksimiseen sekä ongelmien ratkomiseen.





Viikonlopun aikana ehdittiin myös kisaamaan Kawalkada Sports Clubilla. Perjantain Raid234:llä Jenni kiilasi toiseksi ja Tiina oli 9. Torni90 piti tiukasti otteessaan Jenniä sijalla 2. Tiinan pudotessa sijalle 14. Sunnuntain metsästysrata (ent. polish track) oli puolalaisten juhlaa. Jenni sijalle 9. ja Tiina 15. Kolmen päivän jälkeen kokonaistuloksissa Jenni sijalla 4. ja Tiina 13. Alexandra toimi treenitauon myötä kisoissa valokuvaajana sekä arvokkaana apukätenä kisailijoille.
Tiivistahtinen retki imaisi kolmikon fyysiset ja sosiaaliset patterit tyhjiin, mutta ne ehtivät varmasti palautua elokuuhun mennessä, jolloin hankkeen toinen työpaja järjestetään Vantaalla. Tuolloin teemana on hevosen hyvinvointi.

Koko projektista voi lukea lisää arched.eu sivustolta (engl.)
Artikkelin kuvat: Jenni Tommila, Roman Adámik